
Miltä kuulostaa kalaretki Unescon maailmanperintökohteen erämaissa? Maiseman korkeusvaihtelut tuhansia metrejä, Lapin taivas salpaa hengen, aurinko ei paista samalla tavalla missään muualla ja ilma on kirkasta kuin kristalli.

Vetäytymällä sivilisaation piiristä saat rauhan suurille ajatuksille. Onnenpari on rakentanut jo vuosia valmennuksia, joissa on vahva seikkailullinen elementti. Työyhteisön avainhenkilöiden vieminen ympäristöön, joka poikkeaa kaikesta totutusta, on antanut hienoja kokemuksia ja kehittänyt myönteisesti sekä omia voimavaroja että kykyä toimia yhteisen tavoitteen hyväksi.
Kun ryhmä keskustelee valmentajan kanssa elävän tulen loisteessa upean päivän jälkeen, liikunnan rentouttavan ja vapauttavan vaikutuksen saattamana, asioilla on kummasti tapana loksahdella paikalleen. Elämä alkaa väkisin hymyillä ja asiat tuntuvat luistavan paremmin.
1. päivä
2. päivä
3. päivä
4.päivä
5. päivä
Ei siis kannata varustautua muuhun kuin siihen, että pääsee mukavasti perille. Varusteina kalastukseen oma tavanomainen kalastusvarustus, mutta perhokalastus- yms varusteita löytyy jonkin verran myös järjestäjältä. Kala on luonnonkalaa ja saalisvarmuus yleensä hyvä / kiitettävä.
Majoitus kodassa joka järjestäjän puolesta.
Oppaanamme erämaassa ovat Arctic Husky Adventuresin Juha ja Karin Smolander. Juhan ja Karinin tapa huolehtia asiakkaistaan on poikkeuksellisen lämmin.
Kaikki retket ovat räätälöitävissä
Näistä osoitteista saat lisätietoa matkan sisällöistä:
Hotelli Jokkmokkissa järjestetään majoitus saapumispäivänä:
http://www.hoteljokkmokk.se/eng/index.html
Jatkosta vastaa Arctic Husky Adventures
http://www.arctichuskyadventures.com
Unescon maailmanperintökohteen Laponian alue: